Sanna ja Tommi
Tutkintotodistus on valttikortti
Nyt on uskottavuutta, varmuutta ja pätevyyttä toimia luontoalan yrittäjänä.
Virallinen tutkintotodistus ja erä- ja luonto-oppaan ammattinimike ovat myös valttikortteja markkinoinnissa.
Näin tuumaa kauhajokelainen pariskunta, Sanna Kahra ja Tommi Mujunen.
Heidän yhteinen yrityksensä, Lauhakangas Adventures, on lähtenyt kehittymään vauhdilla, kun kaksikko sai Eräkarkussa opintonsa päätökseen.
Sanna ja Tommi asuvat aivan Lauhanvuoren kansallispuiston kupeessa, vanhassa metsänvartijan hirsitorpassa, jonka pihapiirissä on oma laavu.
Se oli tapahtumapaikka, kun pari osoitti yhdessä osaamisensa tutkintoon kuuluvassa näytössä.
– Valmistimme ruoat lähes 20 hengen ryhmälle, jonka veimme myös kansallispuiston alueelle lumikenkäretkelle.
Tommi toteaa kiitollisena, että Eräkarkun opintoja oli mahdollisuus suorittaa itselle ja tulevalle yritystoiminnalle tärkeisiin asioihin keskittyen.
Tutkintoonsa hän sisällytti myös näytöt motorisoitujen luonto-ohjelmapalvelujen järjestämisestä ja kansainvälisten asiakkaiden palvelemisesta. Ne konkretisoituivat, kun hän vei kuukauden ajan Levi Spirit -hotellin ulkomaisia vieraita moottorikelkkasafareille.
Aiemmin luonto- ja ympäristöneuvojaksi valmistuneella Sannalla erä- ja luonto-oppaan koulutus sujui vauhdikkaammin, sillä aiemmissa opinnoissa hankittu osaaminen huomioitiin opiskelusuunnitelmaa laadittaessa. Eräkarkussa hän päivitti muun muassa asiakaspalveluammatissa äärimmäisen tärkeät ensiaputaidot.
– Jos joku miettii Eräkarkun koulutusta, suosittelen sydämestäni, että lähde ihmeessä! Koulutus on laadukasta ja opettajat erittäin ammattitaitoisia.
Tommi yhtyy puolisonsa sanoihin:
– Eräkarkun ilmapiiri oli mukava. Tuntui siltä, että opettajat ja aikuisopiskelijat olivat keskenään kuin hyviä työtovereita. Arvostettavaa oli myös laaja valinnaisten kurssien tarjonta.
Sannan ja Tommin yhteinen toive ja tavoite on saada toimeentulo omasta luontoalan yrityksestä. Tommi ei kuitenkaan aio kokonaan jättää keikkoja stand up -koomikkona. Tilaa kalenterissa on kummallekin.
– Eräkarkussa usko ja luottamus siihen, että pärjäämme yrittäjinä, kasvoivat. Saimme myös luotua tärkeitä verkostoja. Unelma lähti lentoon ja muuttumaan todeksi.